Vuosi vaihtui, minä en. En tehnyt yhtään lupausta, enkä aio tehdä. Jatkan samaa kuin aiemminkin – itseni haastamista. Tavoitteita toki olen asettanut ilman aikarajaa, mutta mikään ei muutu vain sen takia, että vuosi vaihtui.
Ensi viikolla aion mennä “hyvän mielen nostotapahtumaan” nostamaan 12 kilon kahvakuulaa 30 minuutin ajan eli kokeilemaan kahvakuulaurheilun puolimaratonia. Eniten jännittää kädet (toisesta ranne leikattu, toinen otevoimaltaan heikompi) ja ihan vain tuollainen nostotapahtumaan osallistuminen. Tapahtuma ei onneksi ole kisa, sitten jännittäisi vielä enemmän. Nyt saa tekniikka hajota, koska kaikki nostot lasketaan ja vauhtipunnerrukset sallitaan. Ja aina saa lopettaa keskenkin (mutta vain jos kuula putoaa kädestä, kuten PT:ni ilmoitti).
Syyslukukauden sain ajoissa pakettiin ja nyt vain odottelen, että loputkin arvosanat putkahtaisivat rekisteriin. Opiskelu on ihanan rentoa ja juuri sopivan kuormittavaa tällä hetkellä (vaikka välillä toki ottaakin aivoon rankasti). Ehdin keskittyä perheeseen ja harrastuksiin, ja silti on jotain omaa puuhaa. Keväällä sama tahti saa jatkua, vaikeinta on oikeasti ottaa tarpeeksi vähän kursseja. Jos otan liikaa, en saa mitään suoritettua. Jos otan sopivasti, saan kaikki suoritettua. Lisäksi jälkimmäiselläkin tavalla niitä opintopisteitä tulee ihan riittävästi.
Less is more. Se mun pitää ihan oikeasti oppia. Oli sitten kyse treenaamisesta tai opiskelusta tai töistä. Vähemmälläkin pärjää ja itse asiassa viime vuosi oli ihan tosi kiva juuri tästä syystä.